Tasa-arvon Suomi?

                     
                         AKTIIVIMALLI JA YRITYSTUET!

Aktiivimalli tarkoittaa sitä, että työttömän työnhakijan on 65 työttömyysetuuden maksupäivän tarkastelujakson aikana täytettävä niin sanottu aktiivisuusedellytys, jotta etuus maksetaan täysimääräisenä myös tarkastelujakson seuraavat 65 maksupäivää.
Mikäli ehto ei täyty, niin työttömyyskorvaus pienenee seuraavan tarkastelujakson ajaksi 4,65 % eli vastaa yhtä korvauksetonta päivää kuukaudessa. 
Aktiivisuusedellytys täyttyy:
-tehtävä 18 tuntia palkkatyötä (palkan oltava TES:n mukainen)
-ansaittava yritystoiminnassa yhteensä väh. 241 € (v.2018)
-oltava viisi päivää TE-toimiston työllistymistä edistävässä palvelussa 

KUMOTAAN HE 124/2017 vp eli kumotaan aktiivisuusmalli- kansalaisaloite keräsi 
140 944 allekirjoitusta. Aloitetta käsiteltiin 20.2.19 eduskunnassa ja hallituksen enemmistöäänin 96-77 päätöksenä oli, ettei aloitetta viedä eduskuntakäsittelyyn.
Eli työttömien kurittaminen jatkuu!!

Yle selvitti tämän vuoden alussa Suomessa jaettavat yritystuet. Summat se sai tietoonsa Euroopan komission rekisteristä. EU linja vuonna 2014, että yritystuet ovat julkista tietoa. Suomi viivytteli tukien julkaisemista siirtymäajan loppuun. Tietoja on nyt siis vuodelta 2016. Summa on noin 4 miljardia euroa.

Suurimmat tuet menevät varakkaille pörssiyhtiöille, jotka jakavat kymmenien miljoonien osingot. Suurin tuen saaja on UPM, toisena Metsä Group.

Onko hyväksyttävää, että työttömiä kuritetaan, mutta samalla tuetaan varakkaita yhtiöitä suurilla rahasummilla?

EI vaan nän: Yritysten tukia vähennetään siten, että varat käytetään ilmastonmuutoksen torjuntaan, koulutetaan työttömiä sekä päivitetään työssäolevien ammattitaitoja!

Kommentit

Suositut tekstit